Rukoushuone – vanhan konesaumakaton entisöinti

Vanhan konesaumakaton kunnostuksessa lähtökohtana ei ollut tehdä vanhan päälle mahdollisimman nopeasti uutta, vaan selvittää, mitä olemassa olevasta katosta voidaan säilyttää ja korjata. Tässä kohteessa vanha peltikatto kunnostettiin laajasti: kattopinnat käytiin läpi, vaurioituneita rakenteita korjattiin, jalkarännit uusittiin, piippujen juuria rakennettiin uudelleen ja kattoturvallisuutta parannettiin.
Rakennusta kunnostettiin muutenkin vanhaa kunnioittaen, joten sama lähtökohta haluttiin säilyttää myös katossa.

Vanhan konesaumakaton lähtötilanne ennen kunnostusta.
Kohteen vanha peltikatto ennen töiden aloittamista. Uuden profiilikaton sijaan katto päätettiin säilyttää ja kunnostaa osana rakennuksen perinteitä kunnioittavaa remonttia.

Vanhan katon säilyttäminen oli harkittu valinta

Kohteen vanha katto oli jo siinä kunnossa, että sen uusiminen olisi ollut perusteltu ratkaisu: katossa oli muun muassa vuotoja ja jalkarännit olivat kääntyneet. Tässä tapauksessa päädyttiin kuitenkin korjaamaan vielä toimiva vanha katto sen sijaan, että se olisi korvattu uudella pellillä. Kunnostuksen hinta-arvio oli suurin piirtein samaa tasoa kuin uuden profiilipeltikaton toteutus, mutta jäi selvästi uuden konesaumakaton ja siihen kuuluvien jalkarännien hankintahintaa alemmaksi.

Tässä rakennuksessa päätettiin kuitenkin säilyttää vanha konesaumakatto ja kunnostaa se. Ratkaisu sopi rakennuksen muuhun remontointiin, jossa vanhaa rakennustapaa ja rakennuksen alkuperäistä ilmettä haluttiin kunnioittaa.

Kunnostus oli laaja. Yhden tekijän työaikaa kului kokonaisuudessaan noin 2,5 kuukautta. Katon lisäksi uusittiin jalkarännit, asennettiin lumiesteet, kulkusillat sekä lape- ja nousutikkaat ja täydennettiin sadevesijärjestelmää syöksyillä ja keräimillä.

Kunnostettu vanha konesaumakatto kattoturvatuotteineen.
Vanha katto kunnostettuna.
Valmis konesaumakatto ja maalatut jalkarännit.
Katto kunnostuksen loppuvaiheessa.

Jalkarännit maalattiin neljään kertaan Tikkurila Panssari Akvalla, joka sävytettiin RR32 tummanruskeaksi.

Jyrkkä katto asetti työskentelylle omat vaatimuksensa

Katto on poikkeuksellisen jyrkkä. Työskentelyä varten rakennustelineet suunniteltiin niin, että niiltä päästiin mahdollisimman hyvin käsiksi räystäisiin ja lappeille ilman, että telineet olivat muun työn tiellä.

Vanha konesaumakatto ja rakennustelineet ennen etupihan töitä.
Etupihan työvaiheen lähtötilanne. Jyrkkää kattoa varten rakennettiin työskentelyä helpottavat telineet.

Katon jyrkkyys teki työskentelystä tavallista vaativampaa. Vanhat kulkusillat ja niiden kiinnitykset kuuluivat tarkastettaviin rakenteisiin. Niiden kunto ja kiinnitykset eivät olleet sellaiset, että niitä olisi voitu pitää työnaikaisena ratkaisuna. Käytännössä tämä oli kohde, jossa katolla ei vain kävelty –

Jyrkkä konesaumakaton lape ja vanhat kulkusillat.
Katon jyrkkyys harjalta.

tämä katto kirjaimellisesti kiivettiin.

Työskentelyä jyrkällä konesaumakatolla turvavarusteiden kanssa.
Työmaakuva jyrkältä kattolappeelta. Kohteessa katolla liikkuminen edellytti jatkuvaa putoamissuojausta ja työnaikaisia kulkureittejä.

Yläpohjassa on runsaasti avointa tilaa. Kuva havainnollistaa kohteen mittakaavaa paremmin kuin rakennusta ulkoa katsottaessa.

Rukoushuoneen laaja yläpohja ja kattorakenteet remontin aikana.
Kuva katon alta yläpohjasta

Kattopintojen vanha maali oli paikoin erittäin huonossa kunnossa. Ruosteiset ja irtoilevat alueet käytiin läpi teräs- ja messinkiharjoilla. Paljaat ja puhdistetut kohdat pohjamaalattiin Tikkurila Rostex Super Akvalla ennen pintamaalausta.

Hiottua konesaumakaton pintaa ja pohjamaalattuja korjauskohtia.
Ruosteiset ja vaurioituneet alueet puhdistettuna ennen pintamaalausta.

Takapihan puolella telineitä hyödynnettiin samalla rakennuksen julkisivun kunnostuksessa, jonka asiakas teki muun remontin yhteydessä.

Maalatut jalkarännit ja kulkutasot takapihan lappeella.
Takapihan kunnostetut jalkarännit. Kuvassa työnaikaiset kulkutasot ennen lopullisten kulkureittien valmistumista.
Uusittu piipun juuripellitys ja kaatokiila konesaumakatolla.
Piipun juuri ja kuoripellit, uutta ja vanhaa.

Piippujen juuret ja katon yksityiskohdat

Toisen piipun juuripellitykset uusittiin, mutta vanhoja piipun kuoripeltejä säilytettiin mahdollisimman paljon.

Uusittu piipun juuripellitys sivulta katsottuna.
Piipun uudet etusaumat sovitettuna ympäröivään konesaumakattoon.

Uudet juuret sovitettiin vanhaan konesaumakattoon. Piipun etusaumoihin tehtiin vanhaa toteutusta mukailevat sivuille kaartuvat muodot ”viikset”. Suoraan alas vietäviä saumoja työläämpi ratkaisu valittiin ulkonäön vuoksi ja siksi, että uusi työ sopisi paremmin yhteen katon toisen piipun kanssa.

Maalattu konesaumakaton lape ennen jalkarännien uusimista.
Kattolape pintamaalattuna ennen vanhojen jalkarännien vaihtamista.

Kattopinta maalattiin kunnostuksen jälkeen.

Vanhojen rakenteiden purkaminen ja uudet tuuletukset

Jalkarännit olivat yksi remontin selvästi uusimista vaativista kokonaisuuksista. Vanha ränni avattiin ja purettiin, jotta samalla päästiin tarkastamaan sen alla olevat rakenteet.

Vanhan jalkarännin purku ja avattu räystäsrakenne.
Vanhan jalkarännin alta paljastuneet räystäsrakenteet.

Rakennuksen katolla oli myös kaksi vanhaa ristiä. Niiden juurissa oli aikaisemmista pellityksistä ja saumoista johtuvia vuotokohtia. Ristit olisi ollut mahdollista kunnostaa, mutta rakennuksen käyttötarkoituksen ja remontin kokonaisuuden vuoksi ne päätettiin poistaa. Aukkojen kohdalle tehtiin uudet kattopaikat ja alipainetuulettimet.

Vanhan ristin juuren purku konesaumakatolta.
Ristin juuressa oli aikaisempiin pellityksiin liittyneitä vuotokohtia.

Yksi katon erikoisemmista uusista yksityiskohdista oli konesaumakattoon saumattu harjatuuletin. Sen rakenne poikkeaa tavallisesta kartiomaisesta kattotuulettimesta.

Konesaumakattoon saumattu harjatuuletin osittain maalattuna.
Kohdetta varten valmistettu harjatuuletin.

Tuulettimien malli valmistettiin kohdetta varten. Jyrkkä kattokulma vaikutti rakenteen muotoiluun.

Konesaumakaton alipainetuuletin valmistettavana.
Kohteeseen sovitettu alipainetuuletin valmistusvaiheessa.

Katon paikat ja tuulettimen osat valmistettiin SSAB GreenCoat Legacy 0,6 mm TSP -pellistä ja liitettiin ympäröivään konesaumakattoon.

Vanhan ristin kohdalle tehty kattopaikka konesaumakatossa.
Paikkaus
Vanhan konesaumakaton vaakasauma ennen puhdistusta.
Vanhoille peltikatoille tyypillinen peltilevyjen välinen jatkosauma ennen kunnostusta.

Vanhan konesaumakaton historia näkyy saumoissa

Vanhassa katossa näkyvät peltilevyjen vaakasuuntaiset jatkosaumat. Aikaisemmin kattopelti toimitettiin levyinä, jotka yhdistettiin toisiinsa jatkosaumoin. Tästä syystä vanhat konesaumakatot muodostuvat usein useista peltikappaleista, ja vaakasaumat ovat luonnollinen osa katon alkuperäistä rakennetta ja ilmettä.

Museo- ja perinnekohteissa samanlaista ulkonäköä voidaan toteuttaa joko oikeilla jatkosaumoilla tai valesaumoilla. Valesaumassa pelti jatkuu ehjänä sauman kohdalla, mutta se muotoillaan näyttämään perinteiseltä saumalta.

Vanha konesaumakaton sauma puhdistettuna ennen maalausta.
Sauma mekaanisen puhdistuksen jälkeen.

Vanhat saumat puhdistettiin huolellisesti. Ennen maalausta katto pestiin Tikkurila Panssaripesulla ja pinta hangattiin mekaanisesti.

Apollo-merkittyä vanhaa kattopeltiä konesaumakatossa.
Amerikan Apollo peltiä.

Tässä katossa oli käytetty Apollo-merkittyä peltiä. Merkintä teki materiaalista kiinnostavan yksityiskohdan ja sen taustaa selvitettiin remontin yhteydessä. Selvisi, että pelti on aikanaan tuotu Amerikasta.

Räystäiden pohjat korjattiin ennen uusia jalkarännejä

Kun vanhat jalkarännit purettiin, alta löytyneet vaurioituneet ruodelaudat vaihdettiin. Samassa yhteydessä korjattiin otsalautoja ja paikoin myös kattotuoleja. Jalkaränneille tehtiin lisää tartuntoja ja uusiin kattoturvaratkaisuihin kuului toinen lumiesterivi vähentämään lumen ja jään aiheuttamaa kuormitusta räystäällä.

Puretun jalkarännin alta paljastuneet räystäsrakenteet.
Jalkarännin purkamisen yhteydessä vaurioituneita ruodelautoja, otsalautoja ja muita räystään rakenteita päästiin uusimaan ja vahvistamaan.

Uuden jalkarännin alle tehtiin kunnostettu pohja ja asennettiin sirotteeton kermi. Kuvassa ylempi harmaa pelti vielä suorana. Tästä rissattiin paikan päällä jalkarännin ylempi osa ja siihen saumattiin lotokka, joka johtaa sadevedet keräimeen (suppiloon) ja siitä ränniä pitkin sadevesikaivoon.

Uuden jalkarännin rakentaminen kunnostetulle räystäälle.
Uusi jalkaränni rakennettiin uusitun pohjan ja aluskermin päälle. Pellit muotoiltiin ja saumattiin kohteessa.

Kattopintaa hiottiin ja pohjamaalattiin yhteensä noin 350 m².

Hiottuja ja pohjamaalattuja kohtia vanhalla peltikatolla.
Vanhan kattopinnan puhdistettuja ja Rostex Super Akvalla pohjamaalattuja kohtia ennen pintamaalausta.

Muutamissa kohdissa kattotuoleja tuettiin pidemmältä matkalta. Samalla saatiin uusia kiinnityspintoja räystäiden verhouslaudoitukselle.

Kattotuolin ja räystäsrakenteen tuenta kattoremontin yhteydessä.
Kattotuolin vahvistus ja tuenta.

Räystään kunnostetussa pohjassa uusittiin ruodelaudat ja otsalauta ja jalkarännin alle asennettiin sirotteeton kermi. Ratkaisu mahdollisti uuden rakenteen sovittamisen samaan korkoon vanhan katon kanssa.

Kunnostettu räystään pohjarakenne ja aluskermi.
Uusitut ruodelaudat ja otsalauta ennen uuden jalkarännin pellityksiä.
Kunnostettu vanha konesaumakatto työn valmistuttua.
Referenssikohteen valmis konesaumakatto. Katto kunnostettiin laajasti vanhaa rakennetta ja rakennuksen ilmettä säilyttäen.

Lopputulos

Tavoitteena ei ollut tehdä vanhasta katosta uuden näköistä, vaan kunnostaa vanha katto niin, että sen rakenne, mittasuhteet ja ominainen ilme säilyvät.

Lopputuloksessa vanha konesaumakatto jäi edelleen tunnistettavasti vanhaksi katoksi, mutta sen vaurioituneet rakenteet, jalkarännit, piippujen juuret ja muut ongelmakohdat käytiin läpi. Samalla katolle saatiin nykyiseen käyttöön tarvittavat kattoturvatuotteet, sadevesien ohjaus ja kulkureitit.

Tällaisessa kohteessa uuden katon rakentaminen olisi ollut yksi mahdollinen ratkaisu. Tässä rakennuksessa vanhan säilyttäminen oli kuitenkin tietoinen osa koko rakennuksen kunnostusta.

Onko vanha peltikatto korjattavissa?

Vanhan konesaumakaton kunto ja järkevä korjaustapa arvioidaan aina kohteen mukaan. Jos katon perinteisen ilmeen säilyttäminen kiinnostaa, ota yhteyttä ja katsotaan, mitä olemassa olevasta katosta kannattaa säilyttää ja mitä täytyy uusia.